keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Crème Ninon

Suurta suosiota saaneen avautumisen jälkeen takaisin normaaliin agendaan. Minun piti viikonloppuna ostaa alkuruuaksi ostereita ja niiden kanssa kokeilla chili-ananassalsaa, mutta epäonnekseni Hakaniemen Hallin kalakaupoista olivat osterit loppuneet. Tämä aiheuttaa aina vaikeita tilanteita, kun jonkin ruuan pääraaka-ainetta ei saakkaan mistään ja jotain syötävää pitäisi keksiä. Inspiraatio iskee harvoin paineen alla, vaikka Hakaniemen Halli onkin paikoista ehkä parhaiten mielikuvitusta virkistävä.

Onneksi kuitenkin keksin tämän keiton, jota olin tehnyt jo muutama vuosi sitten alkuruuaksi. Crème Ninon on kuohuviinillä tai samppanjalla maustettu hernesosekeitto. Koska viiniä tulee tähän niin pieni määrä on sen laatu ruuan kannalta aika sama, mutta koska loput voi käyttää ruokajuomaksi niin on hyvä valita sellainen joka itseäkin miellyttää. Tästä syystä Créme Ninon tarjoaa loistavan tekosyyn juoda samppanjaa tai jotain muuta laadukasta kuohujuomaa.

Ohje on Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tavoin kirjasta. Huomasin, että tästä kirjasta on tullut kopioitua aika paljon reseptejä blogiin. Toivottavasti Hans ei suutu tästä. Suosittelen lukijoita ostamaan tämän todella hyvän kirjan itselleen.

Crème Ninon

500 g tuoreita tai pakasteherneitä
1 pieni peruna
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
7 dl kana- tai kasvislientä
suolaa
valkopippuria
1 dl kermaa
tilkka kuohuviiniä

Tarjoiluun
2 viipaletta pekonia
3 rkl kurpitsansiemeniä

Riivi herneet jos käytät tuoreita. Kuori ja kuutioi peruna. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynsi. Sulata voi kattilassa ja kuullota hetki sipuleita, sekoita joukkoon perunakuutiot ja kypsennä hetki. Lisää tuoreet tai jäiset herneet, kana- tai kasvisliemi, suola ja pippuri ja anna hautua noin 15 minuuttia eli kunnes herneet ovat pehmenneet. Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi ja paista rapeiksi pannulla; sekoita lopuksi joukkoon kurpitsansiemenet. Soseuta keitto tasaiseksi tehosekoittemssa tai sauvasekoittimella, kaada siivilän läpi toiseen kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Juuri ennen tarjoilua vaahdota kerma kevyesti ija sekoita keiton joukkoon yhdessä kuohuviinitilkan kera. Lisä pinnalle pekonisuikale-kurpitsansiemenseos ja tarjoa heti.


Jätin kurpitsansiemenet pois, jolloin pekonia voisi olla hiukan enemmänkin. Keitosta tulee mielestäni kauniimpi, kun kermaa ei sekoita täysin tasaiseksi vaan se saa jäädä hiukan raitaiseksi. Tässä reseptissä siivilöinti on melko oleellinen vaihe, ilman sitä keitosta ei tule samalla tavoin pehmeää ja kuohkeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti