lauantai 13. marraskuuta 2010

Simpukoita curry-kermakastikkeessa ja vehnäolutleipää (olutmenu: alkuruoka)

Minun on jo pidemmän aikaa pitänyt tehdä hiukan juhlavampi menu, joka rakentuu täysin oluen ympärille, sekä raaka-aineena, että ruokajuomana. Oluthan sopii ruuan kanssa melkein viiniäkin paremmin ja loistaa monissa niissä ruuissa, missä viinit ovat pulassa. Esimerkiksi tulisten ruokien ja sushin kanssa olut on omimmillaan ja toimii myös upeasti joulupöydässä, jossa suolaisten, happamien ja makeiden ruokien yhdistelmät helposti riitelevät viinin kanssa. Ainoa minkä kanssa en ole (vielä ainakaan) olutta pystynyt onnistuneesti yhdistämään on pihvi. Sen kanssa tanniininen punaviini on omimmillaan.

Nyt parin vuoden jahkailun jälkeen päätin tarttua tuumasta toimeen ja kutsuin luokseni pari tuttua oluen ystävää ja lähdin suunnittelemaan menua. Yhtenä suurimpana inspiraationa toimi Glorian Ruuan ja Viinin numero 7/2008, jossa oli oluiden ympärille tehty menu. Tämä minun tekemä menu myös mukailee sitä, muttei kirjaimellisesti. Ruuan ja Viinin menussa alkuruokana oli lager -olueen tehty sipulikeitto, mutta itse halusin alkuruuaksi tehdä joko kalaa tai äyriäisiä. Pienen pähkäilyn jälkeen keksin tietysti sinisimpukat. Simpukathan ovat Euroopan ehkä suurimman olutmaan Belgian klassinen ruoka ja sopii loistavasti yhteen juurikin belgialaisten oluiden kanssa.

Simpukkaohje on Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan -kirjasta ja vehnäolutleipä oli osa Glorian Ruuan ja Viinin numeron 7/2008 olutmenua.

Simpukoita curry-kermakastikkeessa ja vehnäolutleipää

Simpukoita curry-kermakastikkeessa
1 1/2 kg sinisimpukoita
1 purjo
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
1-2 tl curryjauhetta
2 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl kuohukermaa (Huom, itse käytin vain 2,5dl kuohukermaa ja ihan hyvin riitti)
1 laakerinlehti
tuoreetta tinjamia
lehtipersiljaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria

Pese ja raaputa simpukat huolellisesti ja poista ne, joiden kuoret eivät sulkeudu. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy ja voi kattilassa ja lisää silputut sipulit. Lisää minuutin jälkeen purjo, kuullota hetki, lisää curryjauhe ja noin minuutin kuluttua viini, kerma, laakerinlehti ja silputut yrtit; mausta suolalla ja pippurilla. Kun liemi kiehuu, kaada kattilaan simpukat ja keitä kovalla lämmöllä kannen alla noin 3 minuuttia, kattilaa välillä ravistellen. Simpukat ovat valmiit, kun kuoret ovat auenneet; heitä pois kaikki aukeamattomat. Poista simpukat ja laakerinlehti kattilasta, soseuta liemi sauvasekoittimella ja keitä kastiketta hieman kokoon jotta se sakenee. Irroita simpukoista varovasti toinen kuorenpuolisko ja asettele simpukat jäljellä olevissa puolikkaissaan tarjoiluastiaan. Kaada kuuma kastike päälle ja tarjoa vaalean leivän kera.

Vehnäolutleipä (2 leipää)
 
5 dl vehnäolutta (esim. Hoegaarden)
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 tl hunajaa
3 dl ohrajauhoja
3 rkl öljyä
8-9 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Sekoita hiiva, suola ja hunaja huoneenlämpöisen oluen joukkoon. Lisää ohrajauhot ja öljy. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan vähitellen. Vaivaa taikinaa mielellään yleiskoneella noin 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa mutta kuitenkin pehmeää. Kohota leivinliinan alla lämpimässä, vedottomassa paikassa noin 25 minuuttia.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulla alustalle. Painele taikinasta ilmakuplat pois.

Jaa taikina kahteen osaan. Pyörittele taikinapaloista kevyesti pöytää vasten pyöreät leivät. Ripottele pinnalle himena ohrajauhoja, ja anna kohota liinan alla noin 25 minuuttia.

Vedä leipiin terävällä veitsellä viillot ristiin, Paista 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Tarkista leivän kypsyys pohjaa kopauttamalla; kypsässä leivässä on napakka pohja. Nosta leipä ritilän päälle jäähtymään.

Vinkki! Saat kuoresta rapean, kun laitat uuniin paistumisen ajaksi pienen kulhollisen vettä.

Simpukat olivat todella herkullisia ja sopivat erittäin hyvin leivän kanssa yhteen. Tästä ohjeesta tulee neljälle aika tuhti alkupala, eli määrää voi vähän pienentääkkin riippuen syöjien ruokahalusta. Itse tein leipäohjeesta puolikkaan, eli vain yhden leivän.

Kuva täältä.
Juomana tämän ruuan kanssa toimi Belgialainen trappistiolut Orval, joka toimikin simpukoiden kanssa loistavasti. Vaikken itse ole mikään suurin Belgioluiden ystävä, on Orval melko poikkeuksellinen trappistiolut ja kuuluukin omiin suosikkeihini Alkon olutvalikoimassa. Maultaan Orval on hedelmäisen kuivaa ja miellyttävän raikkaan humaloitu. Se ei myöskään ole liian vahvaa, eli sitä voisi juoda suurempiakin määriä, mutta ikävä kyllä kiitos Alkon ja Suomen idioottimaisen alkoholipolitiikan on Orvalin hinta pöyristyttävä 4,28 euroa. Systembolagetissa samaa olutta saa 22,70 kruunulla, eli tämän hetkisellä kurssilla noin 2,4 euron hintaan. Enkä edes halua tietää, kuinka paljon munkkipolot pullollisesta pyytävät Belgiassa. Kyllä täällä Suomessa vaan oluenystäviä rakastetaan. Tässä on varmaan taustalla vieläkin jotain kaunaa siitä, että keskiolut vapautettiin maitokauppoihin. Mikään muu ei oikein pysty selittämään tätä perseilyä erikoisoluiden hinnoittelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti