perjantai 14. tammikuuta 2011

Tokyo 55:n sushibuffet


Aah sushibuffetit. Muistan kun vuonna 2006 olin vaimoni kanssa ensimmäisellä kahdestaan tehdyllä lomamatkalla New Yorkissa ja viimeisenä päivänä alkoi olla rahat molemmilla lopussa. Olimme kovien valintojen edessä, meillä oli rahaa käytännössä kahteen näistä kolmesta: Käydä Empire State Buildingin huipulla, käydä katsomassa HC-punkkia legendaarisella CBGB -klubilla tai käydä sushibuffetissa. Valinta oli aika helppo ja vielä jälkikäteen miettien oikea: Empire State Building sai jäädä odottamaan seuraavaa visiittiä tuohon maailman parhaaseen kaupunkiin. Se on kuitenkin yhä pystyssä toisinkuin tuo CBGB, joka suljettiin sitten myöhemmin samana vuonna. Ja eihän ihminen ilman ruokaa selviä.

Nojoo, nyttemmin sushibuffetteja on myös avattu Suomessa, joten ne eivät ihan niin eksoottisia ole enää. Keskiviikkona tuli käytyä yhdessä näistä, Töölöntorilla sijaitsevan Tokyo 55:n lounasbuffetissa. Itselleni Tokyo 55 oli aiemmin tuttu, kun duunipaikkani järjesti sen yhteydessä toimivassa Sushi Academyssa todella hyvän sushikurssin. Tähän kurssiin kuului myös alkuruuaksi itsetehtyjen sushien lisäksi pääruoka ja jälkiruoka, jotka olivat varsin hyviä.

Kuitenkaan varsinaisessa ravintolassa en ole käynyt syömässä, mutta päälisin puolin Tokyo 55 vaikutti ainakin hyvältä. Sisustus ja ilmapiiri on tyylikkään moderni ja sopivan japanilaishenkinen olematta kitchiä ja tämä toi lounaallekkin mukavat puutteet.


Tuon lounasbuffetin hinta on 15 euroa ja se on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11-14 välillä. Susheina tarjolla oli lohi, rapu, kalmari ja mustekala -makeja, sekä lohi ja tonnikala -nigirejä, sekä muutama vähän erikoisempi nigiri. Lisäksi tarjolla oli miso keittioa, sekä kahta erilaista salaattia.

Itse skippasin salaatit täysin ja keskityin noihin susheihin. Tällaiseksi lounasbuffetiksi kala ja riisi oli yllättävän hyvälaatuista, tosin kalmari ja mustekala olivat selkeää pakastekamaa. Lohi ja rapu -makit olivat kuitenkin varsin hyviä, ja varsinkin raputempuran ympärille käärityt inside out nigirit olivat hyviä ja eivätkä lohi ja tonnikala versiotkaan pahoja olleet. Yksi miinus täytyy kuitenkin antaa, sillä wasabia oli aivan liikaa noissa lohi ja rapu -makeissa, jokaisen palan jälkeen silmät vaan vuoti ja nenä oli tulessa ja minulla on kuitenkin kohtuu hyvä wasabikestävyys. Jollekkin noviisille nuo saattavat olla yhtä tuskaa. Kuitenkin kun huomasin tämän, sai niistä sopivan wasabisia ottamalla osan wasabista pois kalan alta. Misokeittoa en kokeillut, koska olin ihan riittävän täysi kaikesta sushista niin päätin jättää väliin (muistakaa, se miso syödään lopuksi, ei alkuruuaksi).

Verrattuna esimerkiksi Fuji Villagen sushibuffettiin, on Tokyo 55:n vastaava mielestäni huomattavasti parempi ja muutenkin buffetiksi varsin hyvä, wasabin yliannostelusta huolimatta. Riisi ja kalan laatu tässä kuitenkin on tärkeimmät tekijät. Kuitenkin jos odottaa 15 euron hintaan saavan mahan täydeltä à la carte tasoista sushia, joutuu pettymään. Buffetit ovat kuitenkin aina buffetlaatuisia, vaikka tämä onkin sieltä paremmasta päästä.

Ja joo, oli se New Yorkin vastaava vuonna 2006 myös parempi kuin tämä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti