Matua Marlborough Pinot Noir 2009

Tässä on yksi tämän kevään puhutuimmista punaviineistä, jota ei Alkosta taida varaamatta onnistua saamaan ilman hyvää onnea. Tällä hetkellä Alkossa on muutamia pulloja ympäri Suomen, eli myymäläsiirrolla taitaa onnistua saamaan jos myymäläsaldot pitävät paikkaansa. Koko tämän hössötyksen aloitti oma rakas helsinkiläinen propagandapläjäyksemme Helsingin Sanomat antaessaan tälle viinille suht harvinaiset viisi tähteä Pinot Noir pruuvissaan.

Helsingin Sanomien arvioissa on usein se vikana, että ne eivät ole objektiivisia (siis niin pitkälle kuin henkilökohtaiset arvostelut voivat olla), vaan monesti arvioiden taustalta havaitsee toimittajan poliittisen agendan. Joku voi tietysti väittää, että sokkona tehdyssä viinimaistelussa tämä on mahdotonta, mutta silloin tämä joku ei vain ole riittävän vainoharhainen.

Tuon voittaneen viinin, Matua Marlborough Pinot Noir 2009:n, tuottaja on Uusi Seelantilainen Matua, jonka perusti veljekset Bill and Ross Spence vuonna 1973. Yritin löytää tästä viinistä lisää tietoa Matuan nettisivuilta, mutta en löytänyt. Tiedä olisiko sitten Alko ostanut lähes koko erän, jolloin siitä ei muuta tietoa ole. Alkon mukaan rypäleet ovat useilta eri palstoilta Marlboroughsta.

Työkaverini avustuksella sain hankittua itselleni yhden pullon tätä ja korkkasin tämän New York Timesin ohjeen mukaan tehtyjen porsaan ribsien pariksi. Väriltään viini on punaviiniksi todella vaalea ja läpikuultava, jota voisi melkein luulla todella tummaksi roséksi. Tuoksu on marjaisen notkea, jossa voi aistia selkeiten vadelmaa ja mustikkaa, mutta taustalla myös hiukan karpaloa. Marjaisuus toistuu myös notkean tanniinisessa ja keskitäyteläisessä maussa, ja erityisesti jälkimaussa havaitsee voimakkaan puolukan, sekä myös pippuria.

Vaikka Pinot Noir pruuvissa olikin täysin käsittämättömästi annettu Cono Surille neljä tähteä, niin ei Hesari väärässä ollut tätä kehuessaan. Vaikka kuinka haluaisin teilata tämän, niin siitä vaan ei pääse yli, että Matua Marlborough Pinot Noir 2009 on varsin laadukas ja miellyttävä Pinot Noir ja kun hintakin on pinotille suhteellisen alhainen on tämän hinta-laatusuhde todella korkea. En ehkä viittä tähteä tälle itse antaisi, mutta ehdottomasti voin kehua. Jos tätä sattuu A-marketissa näkemään, niin kannattaa yksi tai kaksikin pulloa hamstrata.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/466327

PS. Hesarin vallasta viinin myynnissä muuten kertoo myös se kun äsken kävin Arkadian Alkossa niin sekä vaaleiden, että rosekuohuviinien ykkönen oli loppu. Tuota vaaleiden kuohuviinien toiseksi tullutta halvinta samppanjaa oli yhä hyllyssä, mutta se ei ole hirveän hyvää. Parempaa juomaa wapuksi olisi esimerkiksi tämä tai tämä.

Parsaa ja hollandaisekastiketta

Voisilmäpeliä kerkesi jo aloittamaan parsakauden ennen minua, mutta ajattelin itsekkin kirjoittaa tästä koska hollandaise -ohjeeni poikkeaa Eevan vastaavasta melkoisesti. Tietty parsakausi suomalaisittain tarkoittaa käytännössä sitä, että se parsa tulee vähän lähempää Keski-Euroopasta eikä Chilestä tai Perusta, mistä se tulee muina vuodenaikoina. Itse Kampin K-kaupasta ostamani parsat olivat Italiasta. Ilmeisesti kuitenkin suomessakin kasvaa parsaa, en ole vain nähnyt näitä myytävänä. Villit huhut kertovat, että tuore juuri maasta nostettu parsa on aivan eri herkullisuuden tasolla kuin nämä mitä suomeen tuodaan.

Tiesittekö muuten, että noin 22% ihmisistä on geeni, jonka ansiosta he pystyvät haistamaan parsan hajoamistuotteena syntyvien rikki-yhdisteiden hajun virtsassaan. Minä ja äitini pystymme tähän, mutta esimerkiksi vaimoni ja useat joille olen selittänyt tätä "parsavirtsa" -efektiä, eivät ole hajua huomanneet. Jännää.

Käytin parsan keittämiseen ensimmäistä kertaa anopilta lahjaksi saatua parsa-kattilaa ja se osoittautui varsin käteväksi apuvälineeksi, mutta ruuanlaittohan onkin parhaimmillaan välineurheilua. Hollandaise ohje on vähän modattu Michel Rouxin Sauces -kirjasta. Parsaveden resepti on Stockmannin nettisivuilta.

Parsaa ja hollandaisekastiketta

1 kg vihreää parsaa
1 tl hunajaa
1/2 sitruunan mehu
2 tl suolaa
parmesaania raastettuna

Lisäksi
hollandaisekastiketta

Leikkaa parsasta noin 2 cm paksua puumaista kantaa pois. Voit myös kuoria parsat, mutta se ei ole välttämätöntä jos kuori on ohut.

Kiehauta parsakattilassa tai riittävän suuressa kattilassa vettä sen verran, että parsat mahtuvat sinne kokonaan mutta nuput jäävät veden yläpuolelle. Kun vesi kiehuu mausta se hunajalla, sitruunan mehulla ja suolalla.

Nosta parsat kiehuvaan veteen ja keitä niitä noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä, mutta al dentejä. Voit kokeilla niiden kypsyyttä haarukalla.

Nosta parsat neljälle lautaselle ja annostele päälle hollandaisekastiketta. Raasta päälle hiukan parmesaania.

Hollandaisekastike

4 rkl kylmää vettä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl murskattuja kokonaisia valkopippureita

4 kananmunan keltuaista
250 g kirkastettua jäähtynyttä voita
1/2 sitruunan mehu
suolaa

Yhdistä vesi, valkoviinietikka ja valkopippuri pienessä teräksisessä kasarissa. Keitä kolmasosa nesteestä kokoon keskilämmöllä. Siivilöi ja anna jäähtyä esimerkiksi jääkaapissa.

Kun neste on kylmää siirrä neste ja keltuaiset teräksiseen kasariin. Lämmitä varovaisesti pienellä lämmöllä jatkuvasti vatkaten, kunnes neste emulsioituu pikkuhiljaa kermaiseksi ja tasaiseksi noin 8-10 minuutin jälkeen. Älä anna kastikkeen lämmön nousta yli 65 C asteen.

Vatkaa kirkastettu voi pikkuhiljaa kastikkeeseen. Valmiin kastikkeen pitäisi olla paksua ja kuohkeaa. Ota pois lämmöltä ja mausta suolalla.

Tarjoa mahdollisimman pian. Vatkaa sitruunan mehu kastikkeen joukkoon viime hetkellä ennen tarjoamista.

Jos kastike juoksettuu, voit pelastaa sen vatkaamalla juoksettuneen kastikkeen pikkuhiljaa yhteen uuteen keltuaiseen ja lämmittämällä tätä varovasti. Jos kastike on liian ohutta, jatka lämmittämistä samalla vatkaten kunnes se paksuuntuu. Monissa ohjeissa suositellaan vesihauteen käyttöä. Itse en käytä tätä sillä mielestäni se on turhaa kunhan vaan on varovainen lämmön kanssa, ja tämän lisäksi vesihaude ei myöskään takaa, ettei kastike juoksetu.

Hollandaisekastikkeesta on pari klassista muunnelmaa jotka sopivat myös loistavasti parsan kanssa. Bearnaisekastike on varmasti kaikille tuttu, mutta hiukan harvinaisempi on maltalaiskastike, joka syntyy kun hollandaisen lisätään sitruunamehun lisäksi yhden veriappelsiinin mehu ja kuoret, jota on keitetty kolmasosa kokoon. Veriappelsiinithan ovat myös näin keväisin parhaimmillaan.

Marinoitu karitsan paisti

Eikö se ole vähän perverssiä, että pääsiäisenä syödään karitsaa? Karitsahan kuitenkin on vähän niinkuin vertauskuva Jeesukselle, eli kannibalistisilla linjoilla liikutaan. Tosin karitsan ja pääsiäisen yhteys löytyy jo Jeesustakin vanhemmasta juutalaisesta tarusta, jossa pääsiäisenä ovenpielet siveltiin karitsan verellä, jotta esikoisten henget säästyisivät. Voisi kuvitella, että kun veret on käytetty oven pieliin voi loput karitsasta laittaa sitten pataan.

Itse en kuitenkaan niin paljoa välitä näistä kultistisista bakkanaaleista ja nauttisinkin mieluiten pääsiäiskaritsani rosvopaistina, jossa nuotiona toimii norjalaishenkisesti palava kirkko. Tästä huolimatta olen silti kiitollinen perjantain ja maanantain ylimääräisistä vapaista ja ennen kaikkea siitä aivan hillittömän hyvästä ahvenanmaalaisesta kesäkaritsasta mitä Reinin Lihaan tulee joka pääsiäisen alla myyntiin.

Ostin yhden tällaisen kesäkaritsan viulun luomuna ja laitoin sen marinoitumaan torstaina. Itse paistamisen suoritin maanantaina. Kokonainen karitsan paisti on aivan uskomattoman hienon makuinen ja loppupeleissä todella yksinkertainen valmistaa. Tein kokonaisen paistin ensimmäisen kerran jo vuosi sitten pääsiäisenä hiukan erilaisella marinadilla. Silloin vähän pelotti, että onko tuloksena villasukkainen kasa kuivaa lihaa, mutta olisi vain pitänyt luottaa hyvään raaka-aineeseen. Siihen sivuun kun tekee vielä hyvän kastikkeen ja simppelin lisukkeen, on mahtava pääsiäisen juhla-ateria valmis.

Karitsan ohje on vähän modattu Reinin Lihan karitsan paisto-ohje. Tein tälle lisukkeeksi juureslisukkeen (nimeltään Leipäjuusto-juurespyttipannu) Glorian Ruan ja Viinin numerosta 7/2008, sekä salsa verdeä ja paistoliemikastiketta. Näistä minulla ei ole valitettavasti kuvia.

Kokonainen marinoitu karitsan paisti

1 kokonainen karitsan paisti (noin 2,5-3 kg)
muutama halkaistu valkosipuli
pari rosmariinin oksaa
suolaa ja pippuria

Marinadi
1 dl punaviiniä
1/2 dl sitruunamehua
3 dl rypsiöljyä
3 valkosipulin kynttä
1 dl silputtuja yrttejä (esimerkiksi timjamia, rosmariinia, persiljaa, basilikaa)
1 tl suolaa

Murskaa valkosipulit veitsen lappeella. Sekoita valkosipulit ja muut marinadin ainesosat keskenään ja sekoita kuohkeaksi. Laita karitsan paisti tiiviiseen pussiin ja kaada marinadi karitsan päälle. Sulje pussi tiiviisti karitsan ympärille ja siirrä paisti jääkaappiin marinoitumaan 3-4 vuorokaudeksi.

Ota paisti huoneenlämpöön pari tuntia ennen paistamista. Laita uuni lämpenemään 125 asteeseen. Tee paistiin muutama pisto terävällä veitsellä ja laita niihin rosmariinin oksan pätkä ja halkaistun valkosipulin puolikas. Laita lihan lämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan, kuitenkin varoen osumasta luuhun. Suolaa ja pippuroi paistin pinta.

Nosta paisti uuniin ja paista hiljalleen noin 3-4 tunnin ajan kunnes paisti on medium 65 asteessa tai kypsä 75 asteessa. Paistoaika riippuu paistin koosta, mitä suurempi sitä pidempi aika.

Ota paisti pois uunista ja ota paistoliemi talteen kastiketta varten. Kääri paisti folioon vetäytymään vähintään puoleksi tunniksi. Paistin maku syvenee pidemmän päälle ja on todella hyvää myös kylmänä.

Leipäjuusto-juurespyttipanna

4 keskikokoista porkkanaa (n. 300 g)
1 lanttu (n. 300 g)
2 keskikokoista naurista (n. 300 g)
200 g leipäjuustoa
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl voita
2 timjaminoksaa
yrttejä koristeeksi

Kuori porkkanat, lanttu ja nauriit. Kuutioi juurekset ja leipäjuusto reilun sentin kokoisiksi kuutioiksi.

Mausta juureskuutiot oliivöljyllä, suolalla ja mustapippurilla. Levitä juureskuutiot uunipellille ja paahda ne lähes kypsiksi 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Ota juurekset uunista ja peitä ne foliolla.

Kuumenna voi ja timjami paistinpannussa. Lisää juureskuutiot voi-timjamiseokseen ja ruskista kevyesti. Sekoita leipäjuustokuutiot kevyesti juuresten joukkoon.

Salsa verde

2 dl silputtua basilikaa
2 dl silputtua lehtipersiljaa
3 valkosipulin kynttä
1/2 suolakurkku
3 anjovisfileetä
1 rkl dijonin sinappia
2 rkl punaviinietikkaa
4 tl kapriksia
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja jauha karkeaksi tahnaksi. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Paistoliemikastike

1 pieni salottisipuli
1 dl portviiniä
1/2 dl punaviinietikkaa
karitsan paistin paistoliemet
suolaa ja pippuria
1 tl maizenaa

Pilko salottisipuli kuutioiksi. Laita kattilaan portviini, salottisipuli ja punaviinietikka ja keitä kokoon kunnes jäljellä on noin kolmasosa.

Kuori paistoliemestä enin rasva pinnalta pois ja kaada kattilaan. Jatka kokoon keittämistä hiljalleen noin 10 minuuttia. Nosta noin ruokalusikallinen kastiketta sivuun ja sekoita maizena sen joukkoon. Vatkaa maizenaseos takaisin kattilaan ja kiehauta.

Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Siivilöi ja laita tarjolle.

Ninth Island Sauvignon Blanc 2010

Aiemmin mainitsin, että joskus muinoin suosikki rypäleeni oli Riesling. Viimeaikoina varsinaista suosikkia minulla ei ole ollut mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että suosikkini on sauvignon blanc (varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni tästä jo seuraavalla viikolla).

Hyvissä sauvignon blanceissa on aivan upea omanlaatuinen nurmikkoinen ja kuivan raikas maku, joka toimii ruuan kanssa todella upeasti. Klassinen sauvignon blancin parihan on vuohenjuusto, mutta myös kalaruokien kanssa sauvignon blanc toimii hyvin.

Alunperin sauvignon blancit ovat Bordeauxista kotoisin, mutta nykyään se taitaa olla yksi kansainvälisimmistä valkoviinirypäleistä rieslingin ja chardonnayn lisäksi. Varsinkin Chilessä ja Austraaliassa tehdään todella hyviä sauvignon blancceja, joista omat kokemuksenikin pääasiassa ovat. Kuitenkin kuuluisimmat sauvignon blancit tehdään Ranskan Sancerressa, joskin myös samalla myös hiukan kalliimmat. Kuitenkin Alkossa oli muutama varsin mielenkiintoinen alle 20 euroa maksava tuon alueen sauvignon blanc, jotka luultavasti pääsevät viimeistään kesällä testiin.

Tämän Austraalialaisen Ninth Islandin tekemän Sauvignon Blancin ostin vuohenjuustosalaatin pariksi Glorian Ruuan ja Viinin suosituksesta. Ninth Island on Kreglinger Wine Estatesin omistama Tasmanialainen viinitila, joka tekee myös varsin hyvää Pinot Noiria. Väriltään viini on todella vaalean keltaista hiukan vihreällä häivähdyksellä. Tuoksu on kevyen nurmikkoinen ja siinä erottaa selkeästi herukan lehtiä ja taustalla greippistä hedelmäisyyttä. Tasapainoinen maku on hapan ja kuiva, sekä yrttinen. Greippi toistuu myös maussa muiden hedelmien joukossa.

Ylipäänsä Ninth Island Sauvignon Blanc on todella hyvää, ja varsinkin tämän kanssa syödyn vuohenjuustosalaatin kanssa viini toimi erittäin hyvin. Ehdottomasti yksi parhaista juomistani valkoviineistä tämän vuoden puolella.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008136

Leipäjuustoa ja lakkahilloa

Tuli ihan yllättäen ja pyytämättä eilen vaalipäivänä tehtyä melko perus suomalaista ruokaa (hehhehheh). Tällä jälkkärivalinnalla nyt ei ollut kuitenkaan mitään tekemistä oman puoluekantani kanssa, mutta tarkastin kuitenkin Perussuomalaisten vaaliohjelman ja periaatteet, josko sieltä löytyisi jotain tämän blogin aihepiireihin liittyvää ja löytyihän sieltä:

"Alkoholiverotusta on kiristettävä ja mainontaa rajoitettava. Terveelliset elintarvikkeet edullisemmiksi ja epäterveellisille lisää veroa"

Eli jatketaan perus kepulaista holhouslinjaa. Todennäköisesti tämä tarkoittaa, että alkoholiverotusta korotettaessa keppanan hinta nousee 10 senttiä, kossupullon 50 senttiä ja todelliset vaikutukset näkyvät erikoisoluiden kallistuessa eurolla per flinda ja Bollingerin maksavan taas 5 euroa enemmän (hinta nyt jo pöyristyttävä 49,90 €). No, suurin puolue on Kokoomus ja sen paremminvointivaltio (mitä helvettiä?) -ohjelmassa mainitaan sentään suomalainen lähi- ja luomuruoka. En kyllä usko että nuo hienot aatteet oikeasti muuttuisivat teoiksi. Lähi- ja luomuruokatrendillä ratsastetaan myös SDP:n tulevaisuusohjelmassa (aaarrgh!?!1), jossa myös oltaisiin rajoittamassa alkoholimainontaa.

En osaa sanoa saisiko alkoholia markkinoida mielikuvamainonnalla, mutta toisaalta onhan se vähän hassua kun tavoitteena tuolla kiellolla on loppupeleissä kieltää nämä kaksi faktaa:

1. Alkoholia juodessa on hauskempaa
2. Alkoholia juodessa käy parempi flaksi

Sad but true. Mutta pidemmittä puheitta, tässä tämä suomalaisen todella yksinkertaisen klassikon resepti. Ja tämähän on ihan valtavan hyvää. Lakkahillon ja lämpimän leipäjuuston yhdistelmä on yksi suurimpia suomalaisen keittiön innovaatioita, leipäjuuston maailman parhaimman suutuntuman lisäksi.

Leipäjuustoa ja lakkahilloa

4 viipaletta leipäjuustoa
1,5 dl kermaa
4 rkl lakkahilloa (tai maun mukaan)

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen. Nosta leipäjuustovipaleet neljälle pienelle uuninkestävälle lautasella ja kaada kerma tasaisesti jokaiselle.

Nosta uuniin 10 minuutiksi. Ota lautaset pois uunista ja nosta kuumat lautaset tarjoululautasen päälle. Annostele jokaisen leipäjuuston päälle lakkahilloa ja tarjoa.

Paistetut kampasimpukat ja kukkakaalikuskus

Välillä tulee aina dissattua Hans Välimäkeä milloin siitä, että Chez Dominique ruuat ovat linjattomia tai milloin taas Top Chef tuomaroinnista mutta samalla unohtuu se, että Hans on ehkä Suomen paras keittokirjailija ja vaikuttanut omaankin ruuanlaittooni todella paljon. Itse olen hankkinut on hänen best of "Välimäki" kirjan sekä uusimman "Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan" kirjan, jotka molemmat ovat olleet todella käytettyjä opuksia.

Tuossa best of kirjassa on yksi osio, johon on koottu Chez Dominiquen reseptejä. Ne kaikki ovat suht työläitä, niin en ole tarttunut niistä kuin yhteen aiemmin. Nyt kuitenkin kun Hulluilla Päivillä oli tarjouksessa pakastettuja kampasimpukoita, päätin kokeilla yhtä helpoimmista.

Paistetut kampasimpukat ja kukkakaalikuskus

Paistetut kampasimpukat

4-8 käsin sukellettua kampasimpukkaa
1 dl kuohukermaa
suolaa ja valkopippuria
kirkastettua voita paistamiseen
0,5 dl beurre montea
Vaniljaöljyä
hasselpähkinävaahtoa

Puhdista kampasimpukat ja kuivaa ne. Kaada kerma pellille ja asettele simpukat päälle. Mausta ne suolalla ja valkopippurilla.

Paista simpukat kermapuli alaspäin kirkastetussa voissa kohtalaisen kovalla lämmöllä, kunnes ne saavat kauniin värin. Käännä simpukat, jotta ne saavat väriä toisellekin pulelle.

Voitele simpukat beurre montella ja kypsennä ne loppuun salamanterissa.

Asettele kampasimpukat lautaselle ja sipaise viereen hieman vaniljaöljyä ja hasselpähkinävaahtoa. Tarjoa kukkakaalikuskusin kera. Koristele friteeratulla mustajuurella ja rucolakrassilla.

Kukkakaalikuskus

1 salottisipuli pilkottuna
3 tl currya
50 g voita
puolikas kukkakaalia

1 rkl kaltattuja tomaattikuutioita
1 rkl ruohosipulisilppua
sitruunamehua
suolaa, pippuria

Hauduta sipulia currylla ja suolalla maustetussa voisssa. Lisää kukkakaali ja hauduta, kunnes kukkakaali on al dente.

Valuta siivilässä ylimääräinen neste pois ja soseuta kukkakaali yleiskoneessa, kunnes se muistuttaa rakenteeltaan kuskusia.

Lisää kukkakaalin sekaan tomaatit ja urohosipuli. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Beurre monte

1 rkl vettä
200g voita
suolaa
puolikkaan sitruunan mehu
pippuria
rakuunaa
ruohosipulia

Kiehauta vesi. Lisää voi voimakkaasti sekoittaen veteen pieninä kuutioina. Mausta. Tarkista maku ja tarjoa.

Hasselpähkinävaahto

1 dl maitoa
1 dl kermaa
0,5 dl hasselpähkinäöljyä
valkoviinietikkaa
suolaa

Yhdistä maito, kerma ja öljy. Kiehauta seos ja hauduta noin viisi minuuttia. Mausta suolalla ja etikalla. Vaahdota sauvasekoittimella.

Vaniljaöljy

1 dl rypsiöljyä
puolikas vaniljatanko halkaistuna

Yhdistä ainekset kattilassa ja lämmitä 60-asteiseksi. Anna jäähtyä. Poista tanko ja raavi siemenet öljyn sekaan.

Tästä tuli todella hyvä alkuruoka jossa maut olivat hienosti tasapainossa. Varsinkin tuo kukkakaalicouscous oli todella hyvää ja muutkin maut tukivat toisiaan. Tuo vaahto minulla ei onnistunut oikein hyvin, kun jostain syystä en saanut tuota kermaa millään vaahtoutumaan. Tästä syystä annoksesta ei sitten tullut ihan niin hienon näköinen kuin siitä olisi voinut saada.

Muutenkin täytyy antaa hiukan kritiikkiä myös tuon ohjeen epäselkeydestä. Kun tekee näin monimutkaisia ruokia, niin olisi hienoa jos asiat olisi Heston Blumenthalin tavoin selitetty perinpohjaisesti, sekä myös syyt tietyille tekotavoille. Esimerkiksi miksi kampasimpukoita pitää pitää pellillä, jossa on 1 dl kermaa? Nuo Chez Dominique ohjeet vaikuttavat enemmän kirjoitetuilta ammattikeittiölle. Tätä seikkaa tosin Hans myös itse kritisoi kirjastaan.

Ravintola Carelia

Kävin perjantaina vaimoni kanssa kansallisoopperassa katsomassa Manon -baletin. Julisteesta huolimatta, se tarjosi kyllä enemmän visuaalista iloa naiskatsojille, vaikka juonen moraalinen opetus olikin aika N.W.A:mainen. Oli se lopulta todella hyvä, kunhan osasi asennoitua siihen, että tarinaa kerrotaan tanssien eikä odota koko ajan näyttelijöiden alkavan puhua tai laulaa. En edes nukahtanut, vaikka ekassa näytöksessä vähän väsyttikin.

Illan parasta antia kuitenkin tarjosi Oopperan vieressä sijaitseva Ravintola Carelia, jonne olimme varanneet pöydän baletin jälkeen. En ollut ennen käynyt täällä, mutta useamman kerran duunimatkalla 8-ratikalla olen pannut merkille tuon ravintolan varsinkin kun siitä on useammasta lähteestä kuulunut hyvää. Carelia on sisustettu tyylikkäästi muistuttamaan vanhaa apteekkia, ja seinällä oli useita vanhoja lääkepurkkeja. Meillä oli varaus kello 22:00 ja paikka oli melko täysi ja lisää asiakkaita valui koko ajan Oopperatalolta. Carelia onkin ilmeisesti oopperailtoina vähän myöhempään auki (normaalisti kello 24:00 asti), joka on sijainnin huomioon ottaen mukavaa. Asiakaskunta Careliassa oli melko töölöläishenkistä, niin hyvässä kuin huonossa. Tunnelma oli mukavan rento.

Päätimme myöhäisestä ajankohdasta johtuen jättää alkuruuat väliin ja ottaa vain pääruaat ja jälkiruuat (ja silti ihan hirveitä painajaisia tuli yöllä). Ruokalistalla olikin toinen toistaan houkuttelevampia ja erikoisempia annoksia, ja päätös oli vaikea. On muun muassa grillattua luomubavetteä, leppäpalvattua viljapossua, villisinisimpukoita sekä muutama erilainen menuvaihtoehto. Erityisen hienoa on, että useampi liharuuista on tehty luomulihasta ja kotimaisista lähiraaka-aineista.

Itse otin pääruuaksi luomutartarpihvin (12,75 € alkuruokakokoisena ja 24,50 € pääruokana) ja vaimoni otti paahdettua luuydintä ja yrttisalaattia (11,50 € / 17,50 €). Tartar pihvi oli aivan upea ja todella hienoksi raaputettu, maku oli miellyttävän maksainen. Lisukkeena tarjottiin lähes täydellisiä ranskalaisia perunoita ja salaattia. Vaimoni luuytimet jotka tarjottiin leivän kanssa olivat myös herkullisia ja jännittäviä syödä, joskin varsin rasvaisia mutta mitä muuta voi luuytimiltä odottaa.

Jälkiruuaksi otimme molemmat listan houkuttelevimman annoksen, Apteekin salmiakki® jäätelöä. Se tarjottiin mukavasti salmiakkirasiallisen kanssa. Kokeilin aluksi ripotella salmiakkia jäätelön päälle, mutta niistä tuli hetkessä kivikovia joten söin ne sitten pelkältään jäätelön kanssa. Jäätelö oli koostumukseltaan täydellisen silkkistä ja se tarjottiin jäädytetyssä kupissa, jolloin se ei ehtinyt missään vaiheessa alkaa sulamaan.

Carelian hienous ei loppunut kuitenkaan pelkästään ruokaan, vaan tarjotut viinit ylittivät myös kaikki odotukset. Pääruuan kanssa minulle suositeltiin Dönnhoffin Riesling Kabinett Oberhauser Leistenbergiä ja vaimolleni taas Jurasta tulevaa La Cave de la Reine Jeanne Cremant kuohuviiniä, jotka molemmat sopivat todella hyvin. Jälkiruuan kanssa kun pyysimme jotain jälkiruokaviiniä, tarjoilija ei oikein tiennyt mikä sopisi hyvin vaikeasti yhdistettävän salmiakin kanssa, joten hän toi meille kahta eri viiniä ja saimme sitten päättää itse kumpi on parempaa. Yhden "varman" todella makean ja toisen vähän villimmän muurahaishapokkaan, jonka hän epäili sopivan todella hyvin tai sitten todella huonosti. Jännittävästi tuo varmempi ei ollut niin hyvä vaan se taittoi salmiakin kanssa hiukan karvaaseen, mutta taas tuo todella hapokas sopi perverssillä tavalla todella hienosti salmiakin kanssa.

Kaiken kaikkiaan Careliassa oli oikeastaan melkein kaikki kohdallaan hintoja myöten. Ruoka oli todella hyvää ja samaan aikaan jännittävää, mutta konstailematonta bistroruokaa suomalaisittain tarjottuna. Palvelu oli todella mukavaa ja erittäin asiantuntevaa, varsinkin viinien suhteen. Pientä valitettavaa varmasti löytyy, mutta koska kokonaisuus ja suuret linjat on näin hyvin kunnossa ei ne haittanneet. Eikä Carelia yritäkkään olla michelin-ravintola. Viinit olivat tietty myös hiukan hintavia, mutta toisaalta mielellään maksaa 8-10 euroa lasillisesta todella hyvää viiniä, kuin 5,95 euroa lasillisesta kiljua mitä saa Alkosta pullollisen samaan hintaan.

Kun kävi Careliasssa niin jotenkin toivoisi, että Suomessa olisi enemmänkin yhtä hyviä ravintoloita. Jos keskustan ketjuläävät olisivat edes jossain määrin Carelian tasoisia, olisi Helsinki yksi Euroopan juhlituimmista ravintolakaupungeista. Ehkäpä Carelian huonoin puoli onkin se, että se näytti kuinka huonoja ja kalliita suurin osa Suomen ravintoloista on.

Viskillä maustettu pekaanipähkinä-suklaapiiras

Olen aina pitänyt lähes kaikista amerikkalaisen keittiön antimista ja muutenkin arvostanut suuresti sitä makumaailmaa mitä sielläpäin kohtaa. Näin päätinkin tarttua yhteen amerikan etelävaltioiden klassikoista ja tein sitä jälkiruuaksi.

Olin vähän epäillyt alunperin voiko piirakka, jossa ei ole mitään kermaista eikä hapanta olla hyvä, mutta olisi pitänyt vaan luottaa amerikkalaisiin (siis ruoka-asioissa, ei esimerkiksi valtion velan hallinnassa). Maku oli juuri sellainen, kuin jenkeiltä voi odottaa, eli överi, mutta herkullisella tavalla. Miksi tehdä mitään hienostunutta, kun voi samantien tykittää täyslaidallisen kaikille eri makunystyröille! Makukirjo varsinkin tuon viskin ja tumman suklaan kanssa ei ehkä ole perheen pienimmille mieleen, mutta toimii aikuiseen makuun erittäin hyvin. Taino mistä minä tiedän mistä lapset pitävät.

Tämä piirakka on oikeastaan yksi erityinen versio pekaanipiirakasta, eli "Derby Pie", joka on nimetty Kentuckyn hevoskilpailujen Derbyn mukaan. Otin reseptin Glorian ruuan ja viinin numerosta 8/2008, mutta New York timesin piirakkaohjeissa oli myös ohje perinteisimmälle pekaanipiirakalle jota varmasti kokeilen joskus. Vaikka maussa ei ollut tuossa Ruuan ja Viinin versiossa mitään vikaa, niin pähkinät valuivat täytteen pohjalle, joten täytyy kokeilla josko ne pysyisivät jollain toisella reseptillä paremmin pinnalla saaden aikaan kauniimman piirakan.

Viskillä maustettu pekaanipähkinä-suklaapiiras (12 palaa)

Taikina
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
2 rkl sokeria
125 g kylmää voita
n. 1 1/2 rkl kylmää vettä

Pekaanipähkinä-suklaa-viskitäyte
4 dl pekaanipähkinöitä
150 g tummaa suklaata (70%)
4 kananmunaa
1 1/2 rkl maissitärkkelysjauhoa
50 g voita
1 1/2 dl tummaa siirappia
1/2 dl viskiä (esim. Bourbom)
2 tl vanilja-aromia (Dr. Oetker)
1/4 tl suolaa

Sekoita vehnäjauhot, suola ja sokeri kulhossa. Kuutioi voi kulhoon, ja nypi seos sormin tasaiseksi. Lisää vettä pienissä erissä, kunnes saat muotoiltua taikinasta kiinteän pallon. Älä vaivaa taikinaa. Painele taikina piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.

Pane uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Tee täyte: Paloittele 1 dl pekaanipähkinöitä karkeaksi. Jätä loput pähkinät koristeeksi. Ripottele pähkinärouhe pohjalle.

Rouhi suklaa karkeaksi. Ripottele suklaa pähkinöiden päälle. Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vaahdota kananmunat, sokeri ja maissitärkkelys löysäksi vaahdoksi yleiskoneella tai sähkövatkaimella. Lisää voisula, siirappi, viski, vanilja-aromi ja suola. Vatkaa tasaiseksi. Kaada seos vuokaan pähkinöiden ja suklaarouheen päälle. Asettele kokonaiset pähkinät täytteen pinnalle.

Paista torttua uunin alatasossa noin 50 minuuttia, kunnes se on hyytynyt. Peitä torttu leivinpaperilla paistamisen aikana, jos sen pinta alkaa tummua. Tarjoa torttu lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

Vuohenjuustopiirakkareseptin yhteydessä mainitut kikat voitaikinan tekemiseen pätevät tässäkin. Lisäksi toisin kuin ohje väittää, tämä on vielä parempaa seuraavana päivänä ja kylmänä, vaikka tuoreenakin tämä on älyttömän hyvää.

Chilillä ja ilmakuivatulla kinkulla peitelty lohi

Kun tarjoaa vieraille ruokaa niin sanotaan, että pitäisi käyttää vain tuttuja reseptejä niin epäonnistumisen, omituisten makujen ja stressaantuneen säheltämisen vaaraa ei ole. Tämä on monesti vaan helvetin tylsää, ja juuri vieraille olisi mukava kokeilla uusia juttuja. Varsinkin isommalle posselle ruokaa tehdessä pystyisi kokeilemaan niitä reseptejä, joita pienemmälle syöjämäärälle ei voi oikein tehdä. Esimerkiksi kokonainen lampaan potka, josta riittää syötävää ainakin kuudelle.

Onneksi on kuitenkin lähisuku, jota voi piinata ihan rauhassa kokkailuilla ilman pelkoa kasvojen menettämistä. Tällä kertaa kuitenkin äidille ruokaa tehdessäni onnistui kaikki lähes täydellisesti, vaikka vain yksi osa ruuasta oli etukäteen tuttu. Tulinkin tästä lopputulokseen, että tärkeintä ei ole se käyttääkö tuttua reseptiä vaan hyvä ennakkosuunnittelu ja riittävän yksinkertaisten reseptien tekeminen.

Lohen resepti on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 01/2010, fenkolisalaatti (tuttu jo tästä kirjoituksesta) numerosta 3/2007 ja perunamuusi oli oma sävellykseni. Todella hyvää ja helppoa. Oikeastaan koko annos oli sen verran herkullinen, että jos perustaisin ravintolan, tarjoaisin varmaan tätä ruokaa siellä vähän pienemmässä annoskoossa ja lisäisin pari kikkailevaa elementtiä, esimerkiksi vaahtoa.

Chilillä ja ilmakuivatulla kinkulla peitelty lohi

600-800 g (kirjo)lohifileetä
4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua (toim. huom. 6-8 viipaletta on oikeampi määrä)
vajaa 1 tl suolaa
2-3 tl sambal oelekia (chilitahnaa)
8 timjaminoksaa tai vajaa 1 tl kuivattua timjamia (toim. huom. itse käytin korianterin lehtiä)

Poista fileestä nahka ja tarvittaessa rasvaista vatsalievettä. Leikkaa filee 4 annospalaksi. Paloittele kinkkuviipaleet muutamaan osaan.

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen.

Sirottele kevyesti suolaa ja sivele sambal oelek kalapalojen pintaan. Aseta timjaminoksat ja kinkut päälle. Aseta kalat uunivuokaan tai leivinpaperilla peitetylle uunipellille.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Lämmin fenkolisalaatti

2 keskikokoista fenkolia
1 rkl voita
1 rkl öljyä
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
1 ruukku tuoretta korianteria
ripaus rouhittua mustapippuria

Huuhtele fenkolit ja poista niistä tupsulliset yläosat ja kuivaa kannat. Leikkaa fenkoli erittäin ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna voi ja öljy pannussa ja paista fenkosuikaleita kovalla lämmöllä hetki, niin että ne pehmenevät ja saavat hiukan väriä. Mausta balsamiviinietikalla, suolalla, silputulla korianterilla ja pippurilla. Pidä lämpimänä.

Vuohenjuustoperunamuusi

750 g jauhoisia perunoita, esimerkiksi rosamunda
8 dl vettä
1 tl suolaa
75 g vuohenjuustoa
1 dl kermaa
75 g voita

Kuori perunat ja laikkaa ne pienemmiksi kuutioiksi. Laita perunat, suola ja vesi kattilaan ja keitä kunnes perunat ovat kypsiä, noin 20 minuuuttia.

Leikkaa vuohenjuustosta kovat reunat pois, ne eivät sula muusin joukkoon. Kuumenna kerma mikroaaltouunissa.

Kaada kattilasta vesi pois. Lisää voi, vuohenjuusto ja kerma ja muusaa perunat tasaiseksi massaksi. Lisää tarvittaessa suolaa.

Belgialaistyyliset makkaraperunat

Äh, taas tullu tauko blogauksessa. Syytän tästä Dragon Age - Origins peliä joka on vienyt suurimman osan vapaa-ajasta. Blogattavaa kuitenkin riittää, kun tein viikko sitten viikonloppuna varsin hyvää ruokaa.

Tämän annoksen tein lauantaiksi. Ruuan ideoimista ohjasi halu tehdä ranskalaisia ja juoda belgialaista olutta ruokajuomana, joten aloin tutustumaan internetin välityksellä mitä muuta belgiassa syödään kuin ranskalaisia perunoita ja simpukoita. Yleisesti belgialaisesta keittiöstä sanotaan, että siinä yhdistyy "ranskalaisen keittiön laatu, saksalaisen keittiön annoskoot". Hirvittävästi en tietoa löytänyt, mutta tähän annokseen inspiraationa toimi Belgian "friterie" -pikaruoka ravintolat, joissa tarjotaan ranskalaisten (tai siis belgialaisten) perunoiden kanssa esimerkiksi lihapullia, makkaroita tai kanaa. Näistä lähtökohdista sitten ideioin tämän makkaraperuna annoksen.

Makkaroiksi tein pohjois-afrikkalaisia merguez-makkaraa, johon massan reseptin otin New York Timesista, mutta lisäsin siihen 125 grammaa sian kylkeä, jotta niistä ei tulisi liian kuivia. Jos ei itse halua lähteä väsertämään makkaroita, niin mikä tahansa mausteinen raaka-makkara käy sen sijaan.

Belgialaistyyliset makkaraperunat

8-12 kappaletta mausteisia raaka-makkaroita (esimerikiksi merguez)

Lisäksi
ranskalaisia perunoita
kurkkusalaattia
majoneesia
sinappia

Tee ensin kurkkusalaatti ja majoneesi valmiiksi ennen makkaroiden paistamista. Jos teet ranskalaiset perunat itse, niin uppopaista ne ensimmäisen kerran ennenkuin laitat makkarat paistumaan.

Paista makkarat paistinpannulla keskilämmöllä pariin kertaan kääntäen. Tarjoile ranskalaisten perunoiden, kurkkusalaatin, majoneesin ja sinapin kanssa.

Kurkkusalaatti

2 maustekurkkua
1/2 sipuli
1/2 rkl sokeria
2 tl täysjyväsinappia
2 tl dijonsinappia
1/2 tl curryjauhetta

Silppua maustekurkku ja sipuli. Mausta sokerilla, sinapeilla ja curryjauheella. Siirrä jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.

Majoneesi

1 kananmunan keltuainen
1 tl dijon sinappia
1 1/4 dl öljyä
1 tl viinietikkaa
suolaa ja pippuria

Vatkaa kulhossa keltuainen ja sinappi sekaisin. Lisää öljy hitaasti aluksi tipoittain koko ajan vatkaten keltuaisen joukkoon kunnes majoneesi on paksua ja täyteläistä. Mausta suolalla, pippurilla ja viinietikalla.

Todella hyvää, makumaailma muistuttaa hienostuneella tavalla kotimaisten nakkikiskojen makkaraperunoita kaikilla mausteilla. Tähän suurin syy on tuo kurkkusalaatti.

Yksi Belgia -innostukseni lähde on ollut ranskalaiset perunat, joiden tekeminen on viimeaikoina erityisesti kiehtonut minua johtuen Heston Blumenthalin tekemiin tutkimuksiin täydellisistä ranskalaisista. Hestonilla on ohje triple-cooked chips, jossa perunat ensin keitetään kypsiksi, sen jälkeen uppopaistetaan 130 C asteessa ja lopuksi uppopaistetaan 180 C asteessa, jolloin tuloksena pitäisi olla sisältä pehmeitä ja pinnalta lasisen rapeita ranskalaisia perunoita.

Itse olen tehnyt näitä kahteen kertaan ja huomasin Hestonin tavoin, että käytetyllä perunalajikkeella on todella paljon vaikutusta lopputulokseen. Perunalajikkeessa tulisi olla juuri oikea määrä vettä sitoutunut, ja Hestonin mukaan "kuivaa ainetta" tulisi olla 21,8-22,3 prosenttia. Okei, tätä minulla ei ole mitään mahdollisuutta kotioloissa testata, mutta kun tein nämä ensimmäisen kerran käytin vihanneskauppiaaltani ostamiani siiklejä ja sain huomattavasti parempia tuloksia kuin Alepan "yleisperunoilla". Siinä missä siiklin kanssa pääsin todella lähelle haluttua lopputulosta, oli taas yleisperunalla ranskalaiset vähän lötköjä ja kuori oli liian ohut. Näköjään kannattaa maksaa perunoista 5 euroa kilolta 0,79 sentin sijaan.

Ranskalaisista perunoista on myös todella mielenkiintoinen artikkeli Seriouseatsissä, jossa on selvitetty miten McDonald'sin ranskalaiset on tehty. Täytyy tosin sanoa, että kun viimeksi söin ranskalaisia perunoita McDonald'sissa ne olivat todella lötköjä ja huonoja.

Kolmeen kertaan kypsennetyt ranskanperunat

1 kg perunoita (esim siikli, tai jokin muu ranskalaisiin hyvin soveltuva lajike)
1 l vettä
1 rkl suolaa + hiukan päälle
öljyä uppopaistamiseen.

Kuori perunat ja leikkaa ne noin 1,5 cm paksuisiksi suikaleiksi. Huuhtele perunoita huolellisesti juoksevan veden alla, poistaaksesi ylimääräisen tärkkelyksen. Näin ne eivät tartu toisiinsa.

Kiehauta 1 l vettä. Lisää suola ja perunat kattilaan ja tiputa lämpöä ja anna perunoiden hautua noin 10 minuutin ajan, kunnes ne ovat kypsiä.

Nosta perunat varovasti lautaselle ja valuta ylimääräinen vesi pois. Siirrä perunat pakastimeen kuivumaan 30 minuutiksi.

Lämmitä öljy kattilassa 130 C asteen lämpötilaan. Uppopaista perunoita muutamassa erässä noin 5 minuutin ajan. Nosta talouspaperin päälle kuivamaan.

Lämmitä öljy 180 C asteen lämpötilaan. Uppopaista perunat muutamassa erässä toisen kerran, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita pinnalta. Tähän menee noin 3-5 minuuttia per erä.

Nosta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Ripottele suolaa päälle.