keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Korvasienipasta


Vaikka keväällä tohistaankin paljon parsasta, niin minulle kevään ykkösherkku on näin loppukeväisin maasta nouseva korvasieni. Korvasieniä kasvaa aina näihin aikoihin paikoissa, joissa maa on rikkoutunut, esimerkiksi hakkuuaukeilla, kuloalueilla sekä metsäteillä ja -poluilla. Koska minä en suostu metsään menemään, niin hankin korvasienenini Hakaniemen hallista, josta niitä sai 25 euroa/kg hintaan.

Herkullisuudesta huolimatta, korvasienellä on myös pimeämpi puoli. Se sisältää gyromitriini nimistä solumyrkkyä, joka pahimmillaan on tappavaa, vaikkakin yleisimmissä tapauksissa oireet paranevat 2-6 päivän sisällä. Kuitenkin gastronomien onneksi gyromitriini on vesiliukoista ja haihtuu helposti, eli ryöppäämällä korvasienestä saa syötävää. Voi tosin miettiä, minkälaisen yrityksen ja erheen kautta korvasienen syömäkelpoisuus on aikoinaan keksitty.

Korvasieniä suositellaan ryöppäämään, eli siis keittämään runsaassa vedessä, kahteen kertaan molemmilla kerroilla 10 minuuttia. Pieniä jäänteitä myrkkyä sieniin tietysti jää, mutta jos niitä syö muutaman kerran vuodessa ei niistä pääse liikaa kertymään elimistöön.

Itse ryöppääminen onkin sitten vänkää puuhaa. Vaikka kuinka tuulettaa, ei voi välttyä siltä, että asunto täyttyy melko voimakkaasta pähkinäisestä sienten hajusta. Tuo haju tuo sitten mukanaan pikkuhiljaa vainoharhaisia mietteitä siitä, kuinka paljon myrkkyä hengitysilmassa on, kun pystyt sen kuitenkin haistamaan. Ja tätä sitten seuraa placebo-oireet: Pieni kuviteltu päänsärky, pieni kuviteltu pahoinvointi, pieni kuviteltu kasvojen halvaantuminen ja niin edespäin.

Onneksi tämä kaikki on sen arvoista.

Korvasienipasta(4-6 annosta)

400 g tuoreita korvasieniä (noin 1 litra)
1 kourallinen kuivattuja mustia torvisieniä
1 sipuli
2 rkl voita
1,5 dl kermaa
125 g voimakasta koskenlaskijaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Lisäksi
tagliatelle pastaa
parmesaaniraastetta

Ryöppää korvasienet hyvin tuuletetussa tilassa kahteen kertaan molemmilla kerroilla 10 minuuttia. Laita torvisienet likoomaan pieneen kuppiin jossa on kylmää vettä noin 15 minuutiksi.

Purista torvisienistä ylimääräinen vesi takaisin kuppiin. Säästä liotusvesi kastiketta varten. Hienonna sipulit ja korva- ja torvisienet.

Kuumenna voi suurehkossa kattilassa. Kuulota sipulia ja sieniä parin minuutin ajan. Lisää 1 dl torvisienien liotusvettä, kerma ja koskenlaskija sienten joukkoon. Sekoita ja hauduta muutaman minuutin ajan. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä tagliatelle ohjeen mukaan ja kun se on al denteä valuta vedet pois ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Lisää 1 rkl oliiviöljyä joukkoon. Tarjoile ja ripottele päälle parmesaaniraastetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti