perjantai 27. toukokuuta 2011

Pienet yrttifocacciat


Tässä helpohko ja todella hyvä focaccia resepti, jos tarvii esimerkiksi keiton tai salaatin pariksi jotain vähän täyttävämpää. Ohje on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 2/2010, jossa näitä tarjottiin muistaakseni minestronekeiton kanssa. Itse tein nämä korvasienipastan lisukkeeksi.

Pienet yrttifocacciat kannattaa syödä melko pian uunista oton jälkeen. Silloin ne ovat samaan aikaan sisältä pehmeitä ja pinnalta taas upean rapeita ja maku on todella hieno. Jos näiden antaa olla niin tuo pinta pehmenee, eikä nämä ole enää niin hyviä. Maku tietty säilyy.

Ohjeen voi hyvin myös puolittaa.

Pienet yrttifocacciat (10-12 kappaletta)


15 g hiivaa
3 dl vettä
2-4 tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
n. 7 1/2 dl vehnäjauhoja

Lisäksi
oliiveja
1 dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (esim. oreganoa, rosmariinia ja timjamia)
n. 1 dl oliiviöljyä
(sormisuolaa)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, hunaja ja öljy. Alusta jauhot joukkoon, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Taikina saa jäädä löysäksi mutta sen verran kimmoisaksi, että siitä on helppo muotoilla sämpylöitä. Lisää tarvittaessa jauhoja ja öljyä.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttia.

Muotoile taikinasta pienen kämmenen kokoisia soikioita. Nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. Tee leipiin koloja sormenpäillä. Halutessasi laita koloihin oliiveja.

Sekoita yrtit ja öljy keskenään. Valuta yrttiöljy leiville; voit säästää osan öljystä valmiiden leipien voitelemiseen. Anna leipien kohota kaksinkertaisiksi, noin 45 minuuttia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Ripottele halutessasi leiville sormisuolaa. Paista leipiä uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.

Voitele lämpimät leivät lopulla yrttiöljyllä.

Itse en ole valmiita leipiä koskaan voidellut, mutta kannattaa lisävoidella leipiä hiukan ennen uuniin laittoa. Näin varmistuu siitä, että niihin tulee upea rapea pinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti