perjantai 1. heinäkuuta 2011

Scheiblhofer Blaufränkisch Classic 2009

Suomen viinijulkkis Essi Avellan hehkuttaa usein Itävaltalaisia viinejä omiksi suosikeikseen (samppanjan ohella). Itse en ole oikein koskaan näihin päässyt sisälle. Olen muutamaa grüner veltlineriä juonut sekä valkoviininä, että kuohuvana mutta mitään suurta vaikutusta ne eivät ole koskaan tehneet.

Kuva täältä.
Nyt Alkon myyjän suosituksesta ostin edeltävän kirjoituksen fajitaksille pariksi poikkeuksellisesti Itävaltalaista punaviiniä, Scheiblhofer Blaufränkisch Classiccia, jonka myyjä arveli sopivan hyvin hiukan chiliselle grilliruualle 4 g/l jäännössokerinsa vuoksi.

Scheiblhofer Blaufränkisch Classic on tehty itselle alunperin täysin tuntemattomasta blaufränkisch rypäleestä, joka on melko ominainen Itävallalle, vaikka sitä kasvatetaan myös saksassa ja tsekeissä. Lisäksi unkarissa blaufränkischiä käytetään yhtenä rypäleenä nimellä kékfrankos heidän tunnettuun Egri Bikavér punaviineihin.

Tämän viinin tehnyt Scheiblhofer on Andausta kotoisin oleva viinitila. Blaufränkischin lisäksi heillä on myös klassisempia merlot'sta, carbernet sauvignonista, syrahsta ja pinot noirista tehdyt punaviinit sekä muutama muu. Samoin valkoviinejä, tosin ei grüner veltlineriä. Ehkä sitä kasvatetaan jossain muualla Itävallassa.

Scheiblhofer Blaufränkisch Classic 2009 oli väriltään tasaisen tumman punaista ja lähes reunoille asti paksua. Tuoksu oli erittäin marjaisan boysenmarjainen ja vadelmainen, sekä luumuisa ja vaniljainen. Maku oli tuhti ja jäännössokerin vuoksi selkeästi hiukan makea, joka korosti marjaisuutta. Tanniinit olivat kevyet.

Viininä tämä oli ihan hauska ja kuten Alkon myyjä lupasi, jäännössokeri sointui hyvin chilillä maustetun lihan kanssa. Kuitenkin pelkiltään juotuna makeus oli hiukan omituista ja korosti viinin makua hiukan väärällä tavalla. Hintansa (18,90€) arvoista tämä ei mielestäni ole.

Kun minulla on myös ollut tapana arvostella viinitilojen www-sivuja, niin Scheiblhoferin sivut lähes yhtä kaameat kuin heidän viininsä etiketti, ja niissä soi taustamusiikkina joku hirveä bossa nova muzak. Jos nyt itävaltalaisen viinitilan nettisivuilla on ihan pakko piinata kävijää taustamusiikilla, nii eikö sitten voisi edes soittaa marssimusiikkia tai vaikka Mozarttia.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/413797

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti