perjantai 23. syyskuuta 2011

Valkosuklaarisotto ja calvadosomenoita


Sain idean tähän jälkkäriin Master Chefissä toiseksi tulleen Skogbergin Voyage and gourmand -blogista, jossa hänellä oli kuva jälkiruuaksi tehdystä valkosuklaarisotosta. Reseptiä tälle ei ollut, mutta Googlen avulla löysin pari lupaavaa ja päätin kokeilla vähän vastaavaa kotona.

Tämä noudattaa osittain tätä netistä löytämääni reseptiä, mutta korvasin Amareton calvadoksella. Tuloksena olikin sitten mahtava jälkiruoka, joka on myös kohtuu helppo tehdä. Tämä muistuttaa hiukan riisivanukasta, mutta on vähän hienostuneempi. Parasta tässä oli tuo calvadoksella maustettu toffeemainen omenakastike. Sitä voisi käyttää jossain jälkiruuassa ihan pelkiltään, se oli sen verran hyvää.

Risotto kannattaa syödä heti lämpimänä. Jos sen antaa jäähtyä kovinkaan kauan alkaa suklaa kovettumaan liikaa. Ohje on neljälle tai kuudelle, riippuen kuinka ison jälkiruuan haluaa tehdä.

Valkosuklaarisotto ja calvados omenoita

Risottoon
8 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
kanelitanko
ripaus muskottipähkinää
35 g voita
2 dl risottoriisiä
90 g valkoista suklaata paloiteltuna
50 g sokeria

Calvadosomenoihin
60g voita
2 rkl tummaa sokeria
2-3 hapanta omenaa 1/2 cm viipaleina
1/2 dl calvadosta

Koristeluun
tummaa suklaata

Yhdistä maito, kerma, kanelitanko ja ripaus muskottipähkinää kattilassa ja kiehauta. Vähennä lämpöä niin, että maito pysyy lähes kiehuvana.

Sulata voita paksupohjaisessa kasarissa keskilämmöllä, kunnes se on vaahtomaista. Lisää riisi ja kuulota kolmen minuutin ajan, kunnes riisi on hiukan lasimaista.

Pienennä lämpöä ja lisää maitoseosta riisin joukkoon kauhallinen kerrallaan, antaen edeltävän nesteen aina imeytyä ennen seuraavan lisäämistä. Jatka tätä noin 35 minuutin ajan tai kunnes riisi on kypsää.

Riisin kypsyessä, tee omenat: Sulata voi paistinpannussa ja lisää joukkoon sokeri. Lisää puolet calvadoksesta ja omenat. Kypsennä noin 5 minuutin ajan kääntäen kerran, kunnes omenat ovat pehmeitä. Lisää loput calvadoksesta. Pidä lämpimänä.

Viimeistele risotto lisäämällä sokeri ja valkoinen suklaa ja kypsennä kahden minuutin ajan, kunnes suklaa on sulanut tasaisesti.

Annostele risotto astioihin, nosta päälle omenat ja hiukan kastiketta paistinpannun pohjalta. Viimeistele muutamalla lastulla tummaa suklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti