sunnuntai 19. elokuuta 2012

Habaneromarinoitua kanaa curry-jugurttikastikkeessa ja papaija-paprikasalsaa



Australiaan muutettuani kun olin ensimmäiset kuukaudet työttömänä, laski elintason lisäksi myös paino. Tätä tietysti edesauttoi ekotalon kasvisruokavalio ja kesällä sai halvalla laadukkaita hedelmiä joista teki smoothieita lounaaksi. Ja olueen ei ollut rahaa. Näin ollen painoni olikin pian ensimmäistä kertaa intin jälkeen 80 kilon alle.

Aloitettuani töissä aluksi paino pysyikin aloillaan muutaman kuukauden, mutta talven kylmetessä oli helppo ajautua vanhoille tavoille ja pubilounaat oluen kera, Ben Bryn hampurilaiset sekä alakerran olutkaupan herkut hilasivat painon noususuhdanteeseen.

...josta päästäänkin tähän päivään. Nyt ollaan dieetillä.

Taianomaisen dieettini resepti pääasiassa on syödä vähemmän. Näin viikon jälkeen se on näyttänyt ihan tehokkaalta. Nälkä vituttaa aluksi, mutta siihen tottuu pian. Helpottaa myös kun dieetillä on 77 kilon tai 4 viikon takaraja, kumpi vain tulee ensin. Tietää ettei tätä jatku ikuisesti. Sen jälkeen voi syödä taas normaalisti. Vielä pitäisi kolme kiloa pudottaa. Ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta.

Jotta kuitenkaan elämä ei ole yhtä kärsimystä niin ihan hyviä vähäenergiasia ruokiakin voi tehdä. Tässä yksi jonka kehittelin. Marinoin kanan rintafileitä habaneromarinadissa joille tein kastikkeen jugurtista ja currysta. Lisukkeeksi tein salsan papaijasta ja vihreästä paprikasta.



Käytin tähän reseptiin maissikanan rintafileetä, sillä se pesee makunsa puolesta perinteiset broilerit 10-0. Siinä on jotenkin lihaisampi ja mehevämpi koostumus ja voimakkaampi maku. Väriltään se on myös keltaisempaa.

Energiaa tässä on nopeasti laskemalla noin 1500-2000 kilojoulea salsan kanssa, eli SI-järjestelmän ulkopuolella eläville se tarkoittaa noin 358-478 kilokaloria. Voi olla vähän vähemmänkin, sillä vaikea laskea kuinka paljon öljyä tähän lopulta tarttuu. Suurin osa paistorasvasta jää kuitenkin pannun pohjalle.

Tässä resepti. Ja niille jotka pelkäävät minun julkaisevan pelkkiä laihdutusreseptejä tästä lähtien niin turha huoli. Hedostiset bakkanaalit jatkuvat entiseen malliin taas dieetin loputtua!

Resepti on kahdelle.

Habaneromarinoitua kanaa curry-jugurttikastikkeessa ja papaija-paprikasalsaa

2 kanan rintafileetä
1 rkl öljyä paistamiseen

Marinadi
1 rkl öljyä
1 tl habanerokastiketta
1/2 rkl chipotlekastiketta
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl suolaa

Kastike
1 rkl öljyä
1/2 sipuli hienonnettuna
2 tl curryjauhetta
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
200 g bulgarialaista jugurttia
kourallinen korianterin lehtiä
suolaa

Sekoita marinadin ainekset kulhossa keskenään. Nosta rintafileet marinadiin ja kääntele fileitä niin, että ne peittyvät täysin marinaadiin. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Nosta rintafileet pois jääkaapista. Tee kastike. Kuulota sipuleita öljyssä matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää curryjauhe sipuleiden joukkoon. Kuulota noin minuutin ajan ja lisää jugurtti. Lämmitä niin, että kastike kuplii muutaman kerran. Sekoita korianteri joukkoon ja mausta suolalla. Pidä lämpimänä.

Paista rintafileitä keskilämmöllä öljyssä noin 4 minuuttia per puoli niin, kunnes fileet ovat läpikypsiä ja pinnat ovat molemmin puolin kauniin ruskeita.

Tarjoa rintafileet kastikkeen ja papaija-paprikasalsan kanssa.

Papaija-paprikasalsa
1/2 pieni papaija
1/2 vihreä paprika
1/2 punasipuli
1 limetin mehu
pieni kourallinen korianterin lehtiä
suolaa ja pippuria

Paloittele papaija, paprika ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Nosta kulhoon ja lisää limetin mehu, korianteri ja suolaa ja pippuria. Sekoita ja anna makujen tekeytyä noin 10 minuuttia jääkaapissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti