lauantai 3. marraskuuta 2012

Mangosalsa



Työkaverini mielestä mangot ovat täydellisiä hedelmiä. Kyllähän ne hyviä ovat, mutta mielestäni täydellisen hedelmän pitää olla myös käytettävä. Näin ollen mangot ovat kuin Linux-käyttöjärjestelmä. Helvetin sottaisen säädön ja oikeanlaisen prosessin oppimisen jälkeen saat kyllä nopean ja tehokkaan systeemin, mutta yleensä on vain kiva kuoria banaani tai mandariini.

Nyt täällä Australiassa on mangokausi meneillään. Moniin muihin ympärivuotisesti kaupasta saataviin hedelmiin verrattuna, mangoja saa täältä vain kauden aikaan joka alkaa lokakuussa ja jatkuu muistaakseni helmikuun loppuun. Parhaimmillaan mangot ovat joulukuussa, jolloin niitä saa välillä dollarilla, kun kalleimmillaan kauden reunoilla ne ovat jopa 5 dollaria kappale.



Vaikka yleensä mangoja ajatellaan makeina jälkiruokahedelminä, sopivat ne erittäin hyvin myös suolaisten ruokien lisukkeeksi, varsinkin porsaan ja kanan kanssa, mutta miksei myös kalan tai äyriäistenkin kanssa. Suolaisissa lisukkeissa ja kastikkeissa mango toimii erittäin hyvin chilin kanssa. Erityisesti habanerojen, joiden kanssa mango muodostaa klassisen makuyhdistelmän.

Nyt tein mangoista sunnuntaiaamupalaksi tekemäni pekoni-munaleipien pariksi mangosalsaa, johon mangojen lisäksi laitoin jalapenoja (habaneroja täältä ei saa), punasipulia, vihreää paprikaa, korianteria sekä mausteeksi limettimehua, suolaa ja pippuria. Tuli todella hyvää.

Tässä ohje miten mangon saa suht helposti kuutioitua, vaikka sottaista se on näinkin.

Mangosalsa


1 mango kuutioina
1/2 vihreä paprika kuutioina
1/2 punasipuli silputtuna
1 chilipaprika (mieluiten jalapeno tai habanero jos pitää tulisemmasta) suikaleina
kourallinen korianteria hienonnettuna
1 limetin mehu
suolaa
pippuria

Yhdistä kasvikset kulhossa, mausta limettimehulla, suolalla ja pippurilla.